|
Kirjoittaja
30+ neuloja tarjoaa turvapaikan erinäisille ufoille. satunnaisesti esillä myös valmistuneita neuletöitä ja muita näperryksiä sekä jutustelua asiasta jos toisestakin
|
24.05.2009 - 13:18
Edit: sain sentään kuvankin laitettua tuosta ihanaisesta paketista! Anteeksi kuvaton postaus, miehen tietokone ja kamera ovat jostain syystä lakanneet kokonaan tekemästä yhteistyötä. Anoppilassa kuvien siirto toimii kyllä, mutta sinne ei nyt tähän hätään pääse. Harmillista! Niinhän siinä yleensä käy. Sitä ajattelee jonkin asian tekemiselle olevan paljon aikaa, ja sitten erinäiset sattumukset syövät sen ajan. Tällä kertaa oma virkistäytyminen, miehen harrastus ja lapsen sairastuminen olivat nuo aikasyöpöt ja päivitys jäi sunnuntaihin. No, parempi myöhään kuin milloinkaan... Alkuviikosta jo sain hakea viimeisen (nyyh!) sny-paketin postista. Olin ihan innoissani, koska se oli jälleen pakattu Marimekon juhannusruusu-kuosiseen laatikkoon. Viime paketista jo availin teipit hellin käsin, etttä saan säilytyslaatikon irtopapereille ja muulle sälälle hamassa tulevaisuudessa tulevalle työpöydälle. Ja nyt tuli vielä vähän isompi laatikko sitten samaan settiin, jee! Mutta mukava oli myös laatikon sisältö. Paljon lankaa! Valkoinen ja vihreä paksu pirkkalanka pääsevät lajikumppaniensa seuraan lankalaatikkoon talvea odottamaan. Ohuet punaiset Katiat ja Fortissima socka mit bambou taas elämäni ensimmäisten KnitPicks (tai Pro nykyään) –puikkojen kanssa esille odottamaan sopivaa hetkeä. Kyllä ohuiden sukkien teko edelleen on aikeissa aloittaa. Ehdotetut Jaywalkerit olenkin kerran tehnyt lahjaksi, ja ne voisi myös itselle tehdä, varsinkin kun malli juuri ja juuri sopii mulle neuletapaamisissa tehtäväksi. Melko rajoilla siinä kyllä mennään. Kaikkein varminta on tehdä sileää pyörönä tai ainaoikeaa tasona jos ei halua kotona purkaa istunnon aikaansaannoksia. Tietenkin mukana oli taas mahtava setti silmukka- ja kerrosmerkkejä (juuri kun kaipasinkin sellaista!), sny:n itsetekemiä, niinkuin olin jo vähän arvellutkin aikaisempien pakettien yhteydessä. Ja lisäksi vielä tamperelaista kahvia ja suklaata, nam!
Paljastuskirjekin paketista tietysti löytyi ja sny:ksi paljastui Harras harrastus –blogin Lotta. Lotta pelkäsi paljastaneensa itsensä jo ensimmäisen e-kortin myötä, mutta olin kai niin täpinöissäni, etten mitään lähettäjän sähköpostiosoitteita huomannut edes katsoa. No, täytyy kyllä tunnustaa, että pieni tuntuma mulla oli sitten, kun neuleretriitti-blogin kautta eksyin Lotan blogiin ja siellä taisi pilkahtaa tutun olisia silmukkamerkkejä. Mutta silloinkaan en halunnut vielä lähteä syvällisempää salapoliisityötä tekemään, vaan odottelin kiltisti viimeistä pakettia. Paljon kivempaa niin, minun mielestäni. Mutta KIITOS! tästä kierroksesta sekä Lotalle että sny-emolle. Aivan mahtavia lankoja ja oheisjuttuja sain, ja varmasti tulen laittelemaan lahjalangoista tehtyjä juttuja esille, vaikka neulomistahti todennäköisesti vain hiipuu loppuvuodesta. Plussana kierroksesta oli sekin, että nykyään meidän pikkuneidin saa takuuvarmasti hiljaiseksi ja rauhalliseksi, kun esiin otetaan Lotan lähettämä muistikirja joka alkaa jo uhkaavasti täyttyä tarroilla. Neiti osaa jo hienosti liimailla, vaikken varmaan vielä olisi hoksannut tarjota tuollaista puuhaa. Että kiitos vielä siitäkin
15.02.2009 - 16:08
Edit: Vihdoin ja viimein kuva ihanaisesta sny-paketista postauksen lopussa Jo alkuviikosta postilaatikossa odotti ilmoitus isokokoisesta kirjeestä. Kuitenkin vasta torstaina pääsin postiin sitä hakemaan. Tällaisina hetkinä kaipaan kerrostaloasumista, koska silloin postinkantaja yleensä soitti ovikelloa ja paketin sai suoraan käsiinsä. Lämmittävän teemansa mukaisesti paketti oli oikein ihana. Vyyhti ruskeaa, paksua, pehmoista Artesanon alpakka-villasekoitetta, Brittanyn puinen virkkuukoukku, muutama hattuohje, hienoja silmukkamerkkejä ja mango-appelsiiniteetä. Herkkuja kaikki! Nyt pitäisi enää opetella virkkaamaan englanniksi, jos aion toteuttaa jonkun ehdotetuista ohjeista. Kutominen kyllä sujuu englanniksikin, mutta virkatessa pitää melkein suomenkielisetkin lyhenteet tarkistaa välillä ;). Ja kuvakin mulla tietty olisi, mutta valitettavasti kameran siirtojohto on ihan jossain muualla kuin missä itse olen, välimatkaa sellaiset 70 km. Mutta lisäilen kuvan heti kun mahdollista. Jonkun verran olen neuloskellutkin. Tosin siivosin taas käsityökoriani tuossa yksi ilta, ja totesin ufomäärän sellaiseksi, että jotain järkeä tähän touhuun pitäisi saada. Joukossa on ihan mieluisia töitä, mutta syystä tai toisesta ne ovat jumittuneet. Oma syynsä tuohon töiden määrään on se, että neuletapaamisiin tarvitsen aina jonkun ihan älyvapaan neuleen missä on korkeintaan 2o2n- joustinta. Muuten joudun yleensä purkamaan puolet siitä, mitä olen saanut tapaamisessa kudottua. Tiistai-iltana taitaa taas olla tapaaminen, saa nähdä ehdinkö paikalle kääntymään.
21.01.2009 - 23:41
Olen yli vuoden tauon jälkeen taas mukana salaisessa neuleystävässä. Virallisestihan tuo sny-kierros alkaa vasta helmikuussa, mutta ihanainen sny:ni muisti minua jo nyt (eli eilen) kirjeellä, josta paljastui erittäin tarpeellisesti suklaata, post-it lappuja kaavioiden seuraamista varten sekä puikkomittari. Kiitos, tämä oli ihana yllätys! Suklaat katosivat heti, kun sain neidin päiväunille ja muukin sisältö pääsee aivan varmasti käyttöön.
Jotenkin suklaanhimoni on ilmeisesti vallannut sfäärit ja saa ihmiset muutenkin lähettämään mulle suklaata, sillä tänään saapui ystäväpostia sisällään ihanainen levy fazerin ohutta tummaa suklaata ja silkkiunikon siemeniä mm. kiitos sinullekin ystäväiseni. Ja te muut, jos teistä tuntuu ihan välttämättömältä lähettää tänne lisää suklaata, niin totelkaa ihmeessä mielihaluanne ;)! Olen ihan unohtanut blogata joulumuorin yllätysvaihdossa saamani paketin. Anteeksi vain Heli, jos satut tätä lukemaan. Syynä ei suinkaan ole se, etten olisi paketista pitänyt, vaan pelkkä saamattomuus. Jo itse lahjalaatikko oli uskomattoman hieno näin tilkkutöitä taitamattoman ihmetellä. Ja sisältökin oli mieluisa. Lankaa, huovutettu sydänheijastin ja liina/tabletti, korttiaskartelutarpeita, kynttilöitä ja suklaata. Anteeksi kuvien huono laatu taas vaihteeksi.
12.04.2007 - 14:09
Jo valmiiksi hyvillä uutisilla alkaneen ja aurinkoisen aamun kruunasi postilaatikon avaaminen. Eivät siellä olleet odottamani salaiset sukat, vaan pikkutrullin (äiti varmaan hiukan auttoi) lähettämä ihanan villainen yllätys. Seuraavalla kerralla voi sitten lähettää sitä kehräämön valikoimiin tullutta merinovillaa, vink vink :). Ei vaisinkaan, kiitos oikein kovasti mieltä ilahduttaneesta paketista. Oikein sormet syyhyävät, kun mietin millaisiin töihin pääsen näitä piristysvärejä upottamaan.
|
Kävijöitä 31.1.2007 alkaen Neuletapaamiset Oulussa
Oulu:
Tervetuloa ja -menoa tapaamisiin! Suomalaiset neuleblogit
|