Voiko päivää oikein paremmin kuluttaa kuin avaamalla odotettua SNY-pakettia samalla, kun katselee suomalaisten hiihtäjien ja erityisesti yhdistetyn suosikkini hiihtävän maailmanmestareiksi? Riemukkaissa merkeissä aamupäivä ainakin tässä taloudessa sujui.

Sny muisti minua ihanilla ihanilla lankakerillä, kyseessä on Grignascon jazz print kauniissa fuksian värissä, jossa on mausteena vihreää ja poltettua oranssia. Materiaali on 100% merinovillaa, juuri minun makuuni. Nämä kerät olisivat hyvin voineet päätyä ostoskoriini lankakaupassa, jos täältä jostain tuollaista lankaa saisi. Lisäksi mukana oli söpöjä tarroja, suklaalevy ja kolme salmiakkitikkaria. Arvatkaa kauanko kesti paketin avaamisesta siihen, että ytksi tikkari oli suussa. Kokeilinpa ottaa taas kuvankin, vaikka oikea kamera on edelleen rikki.

410475.jpg

KIITOS KIITOS KIITOS SNY!

Lankaa piti heti päästä hiukan testailemaan, mutta vielä se ei osannut sanoa haluaako huiviksi vai miksi. toisaalta onneksi, sillä vaaleankeltainen pikkutytön villatakki pitäisi saada valmiiksi, koska huomenna lähdemme talvilomalle ja kohti pienen neuleen saajaa. Vielä puuttuu 1 !/2 hihaa ja kaulus saumojen ompelun lisäksi. No, valmistunee sitten viimeistään jutustelun lomassa paikan päällä.

Blogissa saattaa olla hiljaisempaa seuraavan puolentoista viikon aikana, mutta yritän päästä pari postausta laittamaan.