Olipas onnistunut kirjastoreissu! Yleensä olen kokenut pääkirjastomme neulehyllyn melko tylsäksi siinä mielessä, että siellä tuntuvat kököttävän aina samat kirjat ja niistäkin uusimmat ovat 80-luvulta tai 90-luvun alusta. Näin siis vähän kärjistäen.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tänä aamuna oli kuitenkin tainnut joku kanssabloggaaja tai muu harrastaja palauttaa hamstraamiaan kirjoja. Siinä huumassa katosi minulta nykyisin harrastamani kohtuullisuus lainakirjojen määrässä. (Kohtuus on opeteltu taito, jossa välillä lipsun. Muksuna lainasin kirjastoautosta vähintään kaksi kassillista, että lukemista varmasti riittäisi seuraavaan viikkoon asti.) Mukaan lähtivät seuraavat kirjat:

 

  • Vogue knitting Mittens & gloves

Tämän kirjan olen tainnut lainata joskus ennenkin, mutta kertaus ei ole pahitteeksi. Pieni kirja täynnä lapasia ja sormikkaita, yhteensä 20 mallia. Niistä ainakin kuusi mallia huuteli haluavansa toteutukseen asti.

 

  • Jane Davis: Simple crochet for cherished babies

Kuten nimikin kertoo, virkattuja söpöstelyjuttuja vauvoille ja taaperoille. Miksi lainasin tämän? Minulle iski vastustamaton halu virkata kilpikonna. Jotkut vaatteetkin ovat ihan söpöjä, varsinkin nutut ja hameet. Jotenkin musta tuntuisi ikävältä kontata virkatut housut jalassa, mutta ehkä vauvoilla on kestävämmät polvet? Toisekseen noiden vaatteiden teko vaatisi sitä, että jaksaa virkata samaa silmukkaa kerroksen toisensa perään. En tiedä miksi se luonnistuu neuloessa, mutta ei virkatessa.

 

  • Erika Knight: Neuleita kullannupulle

Tämä taitaa totta puhuen olla monille jo tutu kirja, niin minullekin. Syy lainaukselle on se, että kirjan ohjeilla saatan vihdoin saada muutaman ufoutuneen työn valmiiksi.

Jos joku ei vielä tunne kirjaa, kerrottakoon että se sisältää kaikkea söpöstelyä perheen pienimmille.

 

  • Nancy  J. Thomas (toim.): Shawls and scarves

Jos käsitin oikein, tämän kirjan mallit on julkaistu joskus Knitter’s magazine – lehdessä. Kirjassa on tieto-osioita, valmiita malleja ja vinkkejä ja ohjeita huivien muunteluun ja omaan suunnitteluun. Esittelyyn pääsevät niin shetlantilaiset, färsaarelaiset, pyöreät, kolmionmuotoiset kuin suorakulmaisetkin huivit. Lopussa vielä pieni neulekoulu, jotta ymmärtää kirjassa käytetyt termit ja lyhenteet. Malleista monet ovat ihania, mutta samalla sellaisia, joiden tiedän minulla muotoutuvan ikuisuusprojekteiksi kasvattamaan ufojen suurta klaania.

 

  • Rachel Henderson: Koukussa neulomiseen

Tätä olen pintapuolisesti katsellut kirjakaupassa, enkä ole kokenut olevani aivan kohderyhmää, ts. nuori ja aloitteleva käsityöntekijä. Päätin kuitenkin napata kirjan kassiini tarkempaa tutustumista varten. Alussa on tyypilliseen tapaan tekniikkaosio, sitten alkaa 25 mallin ohjeosio. Jollekulle toiselle saattaa hyvinkin kolahtaa, mutta itse voisin kuvitella toteuttavani ehkä kolme tai neljä mallia. Erikoisin malli on ehkä neulotut pitsipöksyt, alussellaiset. kirjan kuvituksesta voi bongata myös neulovan miehen.

 

Kirjaesittelyjen päätteeksi voikin sitten lähteä kaivelemaan käsityökoria ja etsimään jotain neulottavaa huomiseen neuletapaamiseen.