Niin kuin edellisessä postauksessa kerroin, kesäkuu alkoi lupaavasti ufoilun merkeissä. Tässä vähän todisteita, eten ole ihan läpiä päähäni puhunut.

635837.jpg635838.jpg635840.jpg

Nämä ovat päätyneet näiksi:

653382.jpg

Nämä taas sain ihan valmiiksi asti:

653399.jpg653401.jpg

Hiukan olen ufoilua jatkanutkin, mutta hiljentynyt tahti johtuu kasvivärjäyksestä. Kurssi on aivan ihana! Jos asuisin maalla, missä on paljon kasveja ja tilaa, hurahtaisin varmaan ihan lopullisesti. Täällä kaupungissa hurahtamisvaraa hillitsee se, että kasvit on kerättävä hämmästyneiden koirantaluttajien tutkivien katseiden alla. Myös naapurin nuoren miehen ilme oli näkemisen arvoinen, kun kaarsin pihaan kaksi muovikassia täynnä vihreitä rehuja.

Ensimmäinen ja toinen kurssipäivä menivät opiskellessa teoriaa kasvivärjäyksestä yleensä, sekä tutustumalla indigoon sekä paperilla että käytännössä. Oli tosi jännä nähdä, miten indigovärjäyksessä lopullinen väri muodostui lankoihin ja kankaisiin ilman hapen vaikutuksesta. Tässä muutama pikkuvyyhti lankaa, jotka upotin indigosaaviin. Tein myös joitain kangaskokeiluja sellaisenaan ja taitteluiden kanssa. Eniten pidin ihan ilman taitteluita saaviin upotetusta pellavapyhkeestä, siitä saataan joskus hamassa tulevaisudessa ommella jotain pientä kivaa.

653384.jpg

Vasemmalla vyyhti puuvillaa, jonka olin kiertänyt tiukaksi ja kieputtanut kumilenksuja ympärillä. Tulos läikikkään vaaleansinivalkoinen tulos. Seuraavat kaksi vyyhtiä ovat valkoista ja beesiä Novita Woolia. Oikeanpuoleinen vyyhti jotain vanhaa suomenlampaanvillaa, jossa vielä rasvaakin tallella.

Seuraavat kurssipäivät kuluivatkin sitten tutustuessa värjäykseen niin suomalaisilla itse kerätyillä värikasveilla kuin ulkomaisilla herkuilla. Ensimmäinen tälläinen päivä (tai siis ne kolme illan tuntia) menivät kyllä sähköongelmien kanssa tappelemiseen, joten ehdimme juuri ja juuri keittää väriliemet, muttemme kastaa sinne mitään. Omaa edistymistäni haittasivat vielä KIP, jossa piti tietenkin olla paikalla sekä aina odotetut ja tervetulleet vieraat, jotka saapuivat KIP:in jälkeen ja viipyivät vielä sunnuntaiaamupäivän. Sunnuntai-iltapäivällä ehdin kuitenkin vielä upottaa hiukan lankaa koiranputkiliemeen sekä kanssavärjäriltä jääneeseen kokenillin jälkiväriin. Kuva ei kerro totuutta (vihreät ovat luonnossa paljon heleämpiä), mutta koiranputki antoi ihanaa vihreää, varsinkin pidän tuota keskellä olevasta vaaleanruskeaan/harmaaseen vyyhtin tulleesta väristä.

653390.jpg

Vasemmalta oikealle: Kokenilin jälkivärissä käynyt valkoinen Novita Wool, koiranputkella värjätty vaaleanruskea/harmaa Pirtin Kehräämön kampavillalanka ja valkoinen kampavillalanka.

Tänään on taas värjäysilta, saa nähdä montako kattilallista voi pitää levyllä yhtäaikaa ;). No, valitettavasti se on maksimissaan kaksi. Ja kuitenkin minulla on odotamassa kattilallinen pietaryrttiä, punapuuta ja raparperiä, sekä tuo kokenilliliemi, jolla toivon vielä saavani harmahtavaan lankan jotain vanhan roosan tapaista sävyä. Lisäksi tein vielä raparperiliemestä satsin painopastaa, joten kankanpainantaa sillä pitäisi myös vielä kokeilla. Puhumattakaan kontaktivärjäyksestä ja loimuvärjäyksestä kasviväreillä. Vain kolme iltaa kurssia jäljellä, ja niin paljon tehtävää! IIK!