En ole pahemmin meemejä harrastanut, mutta koska sain (muistaakseni) blogihistoriani ensimmäisen haasteen sellaiseen Käksältä, ajattelin tällä kertaa tehdä poikkeuksen.

Hmm... mietitäänpä...

1. Neulomisen ja käsitöiden lisäksi eräs minulle mieluisista asioista on ruoanlaitto (sisältäen leipomisen ja muun sellaisen). Tosin minulla pitää olla uhreja, joille laittaa ruokaa, yksin ollessani saatan helposti skipata ruuan laiton ja syödä vähän mitä sattuu. Vieraat toimivat yleensä uusien reseptien koekaniineina, onneksi katastrofeja osuu kohdalle melko harvoin.

2. Minulla on kaksi ammattitutkintoa, mutten vieläkään tiedä mikä minusta tulee "isona".

3. Uskoin pienenä vakaasti tonttuihin. Olen mm. väittänyt nähneeni riihitontun. Äiti muistuttaa tonttu-uskostani edelleen tasaisin väliajoin.

4. Haluaisin joskus remontoida vanhan talon sen rakennusaikaisia menetelmiä kunnioitaen.

5. Mieheni pitää muistuttaa minua kukkien ja viherkasvien kastelemisesta sitä huolimatta, että minulla on alan koulutus. Suutarin lapsilla ei ole kenkiä :).

6. Olen kosinut miestäni kerran mutten saanut kumpaakaan, sormusta enkä hamekangasta. Joko ensi vuonna on taas karkauspäivä?

7. Soitin kouluaikoina 6 vuotta alttosaksofonia, mutta lopetettuani minulla ei ole ollut minkäänläista soittamiseen liittyvää harrastusta.

Huh huh, olipas hankalaa. En haasta ketään, mutta jos joku tuntee tarvetta ottaa tämän mukaansa, niin olkaa hyvät.